lauantai 25. huhtikuuta 2009

Aikaa




"Muistin kuinka isoisä oli joskus puhunut kelloistaan, ajasta, siitä miten olimme oikeastaan keksineet ajan. Sillä vaikka vuosi perustui maapallon pyörähdykseen auringon ympöri, kuukausi kuun pyörähdykseen maan ympäri ja vuorokausi maan pyörähdykseen akselinsa ympäri, viikko oli jo täysin mielivaltainen järjestelmä, eikä perustunut muuhun kuin sopimukseen. Se voisi olla yhtä hyvin viiden tai kymmenen päivän mittainen, eikä vuorokaudenkaan jakaminen ollut kovin ongelmatonta, koska tunnit, minuutit ja sekuunit perustuivat nekin vanhoihin tottumuksiin; meidän olisi mahdollista elää myös kymmentuntisessa vuorokaudessa niin, että jokaisessa tunnissa olisi sata sekuntia.
Isoisän kokoelmissa olikin sellaisia kelloja, joiden atulu ei perustunut kahdentoista vaan kymmenen tai kahdenkymmenenneljän tunnin jakoon. Kummallisinta isöisän mukaan oli se, että jopa kalenteri oli huijannut meitä, sillä juliaaninen kalenteri, joka oli ollut käytössä puolentoista tuhannen vuoden ajan, jätti ajanlaskua jatkuvasti jälkeen, ja kun pääsiäinen lopulta uhkasi siirtyä keskelle pimeintä talvea, siirryttin uudenlaiseen kalenteriin, ja Suomessa hypättiin suoraan helmikuun 17. päivän yöstä maaliskuun 1. päivän yöhön, ja näin ollen yksi ainoa yö venyi neljäntoista vuorokauden mittaiseksi. Ja oikeastaan oli niin, isoisä oli sanonut, että aika itsessään oli täysin vailla ominaisuuksia; se ei vanhentunut toisin kuin kaikki sen ympärillä, sen ulotuvuus oli vain tämä hetki, kirkas piste, josta oli mahdoton saada kiinni."

Joel Haahtela - Lumipäiväkirja

Silloin, kun on kiire ja paljon tehtävää, aikaa tuntuu olevan liian vähän. Joskus voi turhautua, jos aikaa on liikaa. Parhainta aikaa on se, kun aikaa on sopivasti, se soljuu eteenpäin huolettomasti ja verkkaisesti. Kesä mm. on sellaista aikaa. Hassua miten ajasta voi puhua niin monessa ulottuvuudessa ja merkityksessä, vaikka ajalla itsessään ei ole muuta kuin tämä yksi ulottuvuus, juuri nyt. Emme saa takaisin 10 vuotta sitten tapahtuneita asioita, emmekä edes 10 sekunttia sitten. Aika on tässä hetkessä. Minulla ei ole aikaa, sanotaan. Aikaa, joka on periaatteessa ihmisen keksimä asia, mutta niin aineeton asia, että sitä edes ei pitäisi pystyä omistamaan. Silti se on läsnä hyvin konkreettisesti jokapäiväisessä elämässämme. Itse olen huomannut olevani liian kytkeynyt aikaan ja kelloon. Joskus se on välttämätöntä, mutta useimmiten katson kelloa ja kiiruhdan eteenpäin, vaikka siihen ei ole mitään tarvetta. Katso lapsia, jotka eivät välitä kellosta ajasta, he nauttivat ja elävät tätä hetkeä, aikaa juuri nyt, niinkuin meidän aikuistenkin olisi välillä hyvä tehdä.


2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Totta puhut. Raikkaat, rauhoittavat kuvat.

Sunnuntaisin itse koen, että aika loppuu kesken, ja se on harmillinen tunne vapaapäivänä. Liittyy tietenkin arjen alkamiseen ja maanantain töihinpaluuseen. Pitäisi osata pysähtyä ja nauttia, eikä aina olla askelta edellä.

Solen kirjoitti...

Niin,viimeistään suununtai iltapäivänä kun on katsonut strömsön tulee tunne että pitäisi jo valmistautua alkavaan viikkoon. Tylsäähän se on mutta kai se kuuluu ihmisluonteeseen. Se on kyllä yksi niistä piirteistä joista olen tietoisesti yrittänyt päästä eroon ja toivottavasti joskus vielä onnistun siinä :)