torstai 10. maaliskuuta 2011







Valon ihana Mirva antoi minulle kauniin tunnustuksen.

1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin vuonna 2008. Löysin jotakin googlettaessani blogien ihanan maailman ja halusin itsekin päästä osaksi sitä.

2. Mistä kirjoitat? Mitä käsittelet?
Jokapäiväisestä elämästä. Arjen iloista ja suruista, ala- ja ylämäistä ja kaikesta mikä tuntuu hyvältä asialta jakaa.

3. Mikä tekee siitä erityisen?
Hmm... en osaa sanoa. Siihen kai osaisi vastata paremmin ihmiset, jotka täällä käyvät.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin?
Minusta kuvan ja sanan liitossa on aina ollut jotain ihanaa ja kaunista. Tämä on osittain päiväkirjan pitämistä ja oman kirjasen kirjoittamista. Kai halusin jakaa jotain maailman kanssa ja saada vastakaikua. Ja sitä olen kyllä saanut, kiitos teille ihanat!

5. Mitä haluaisit muuttaa?
Ainut asia minkä haluaisin muuttaa, on kuvakoko. En vain saa kuvia isoksi, tai sitten jos saankin, niin kuvalaatu ei ole sitten mistään kotoisin.

Tunnustukseen kuuluu myös jakaa sitä eteenpäin, mutta luulenpa sen olevan mahdotonta, niin paljon kauniita ja ihania blogeja on täällä. Siispä jaan tunnustuksen kaikille, jotka sen haluaa ottaa vastaan, koska blogin pitäminen ei olisi mitään ilman muita bloggaajia.


5 kommenttia:

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Blogisi on niin kiva, tykkään ;)

Minä sain aikanaan ihanalta ihmiseltä neuvoja kuvakoon suurentamiseen, niin että niistä ei tule rakeisia. Jos laitat minulle sähköpostia, voin neuvoa.

Kirjailijatar kirjoitti...

Oli kiva lukea tämä juttu. Viihdyn aina täällä sinun luonasi :)

Kuvien mekotkin ovat kauniita. Tekisi kovasti mieli mekkoa, mielimekkoa.

Liivia kirjoitti...

Erityisen tästä blogista tekee pettämätön värisilmäsi ja harmonia joka kuvista huokuu. Pidän kovasti.

Nuo mekot! Samaa kaavaa on pitänyt käyttää, kangaskin jo on, mutta miksen saa aikaiseksi. Nuo sinun ovat ihania!

Malla kirjoitti...

Täällä sinun luonasi on aina niin ihanan leppoisa ja kotoisa tunnelma. Tykkään kovasti.

Ihanat, ihanat, ihanat mekot!

Solen kirjoitti...

Omenaminttu, kiitos.

Laitan sinulle s.postia tässä piakkoin. Kiva, että autat!

Kirjailijatar, mukava kuulla, että viihdyt.

mekkojen ompelu oli ihanaa, kun sain niin täydellisesti keskittyä asiaan. Sai työntää kaikki kouluasiat taka-alalle.
Toivottavasti saat oman mielimekon :)

Liivia, kiitos kaunis!

Se aloittaminen on aina työn takana. Sitten ei malttaisi lopettaa ja onnistumisesta saa intoa jatkaa vaan.

Malla, voi kiitos Malla! Ihania sanoja.

Muistatko silloin, kun yritin saada kuvia isommaksi ja autoit minua ihan hirveästi? Tämä bloggeri on jotenkin taas muuttunut ja html-koodi ei näytä yhtään samalta kuin silloin. Olen taas ruudussa yksi :)