maanantai 1. elokuuta 2011








En aio mainita mitään hyisevän syksyisestä ilmasta, vaan yritän miettiä vastausta Mirvan kauan sitten heittäämään haasteeseen.

Minulle musiikki on ajanjaksoja. Musiikki tuo takaisin muistoja iloisia, surullisia ja kaikkia siltä väliltä.

1. Dingo
Kuuntelin Dingoa korvalapuilta C-kasetille äänitettynä kesänä, jolloin vaihdoin ala-asteelta ylä-asteelle. Minulla oli t-paita, jossa oli Neumanin kuva. Äiti ihmetteli, miksi kuuntelin hänen nuoruutensa musiikkia. En tiennyt itsekään, se vain kuulosti hyvältä.

2. Kirk Franklin
Musta gospel-musiikki iski minuun voimakkaasti joskus ylä-aste aikoihin. Kuuntelin niitä voimakkaita naisääniä ja tunsin tunteiden ääripäitä.

3. Ray Charles
Isämme toi minulle ja siskolleni Ray Charlesin c-kasetin. Sitä kuuntelimme yhden pitkän kesäloman kaikki päivät non-stoppina. Se oli meille välillä taustamusiikkia muille askareille, välillä musiikkia, jonka mukaan tanssittiin. Vieläkin osaan kaikki sanat.

4. Erykah Badu
Badu liittyy aikaan, jolloin asuin ensimmäistä kertaa yksin. Olin 16. Kirjastosta tuli minulle paikka, jossa olin suurimman osan aikaa. Musiikki osasto tuli hyvin tutuksi ja niin myös tämä vahva naisartisti. Näin hänen live-esiintymisensä muutama vuosi sitten ja se sai karvat pystyyn. Hän on edelleen yksi suurimmista suosikeistani.

5. The Cardigans
Tähänkin yhtyeeseen tutustuin pitkillä kirjastoreissuillani. Päätin valita ensimmäisen levyn mikä käteen osuu ja se oli Cardigans. Rakastan heidän melankolisuuttaan, vahvaa naisääntä ja kitaran monimuotoisuutta.

6. Alicia Keys
Vahvat naisäänet ovat näköjään iskeneet minuun aina. Lauloin hänen mukanaan asunnossani, niin, että naapuritkin varmasti saivat annoksen Aliciaa.

7. Deep Purple
Deep Purple vie minut seurustelumme alkuaikoihin. Olimme laittaneet patjat lattialle sohvaksi ja luimme kirjoja kynttilänvalossa ja kuuntelimme Deep Purplen kuumeista soitantoa.

8. Manu Chao
Manu Chaoon tutustuin mieheni kautta. Kuuntelin Manua iltaisin, kun olin jo mennyt peiton alle ja mies vielä istui tietokoneella.

9. India Arie
India Arien musiikkiin liittyy suuria tunteita. Silloin kun isäni makasi sairaalassa tekemässä kuolemaa, kuuntelin tätä musiikkia. Vielä tänä päivänäkään en voi kuunnella tätä musiikkia. Se vie liian kauaksi takaisin.

10. Dave Lindholm: Aino
Tätä levyä tuli kuunneltua silloin, kun asuimme miehen kanssa pienessä mökissämme ja mietimme, miten ihmeessä sinne muutimme. Vieläkin tulee mieleen mökin ominaishaju ja näkymä keittiön ikkunasta, kun kuunteleen Pientä hentoa otetta. Dave toimii aina.

11. Sia
Soitannot koulun bändikämpällä viime vuonna. Siellä soi Sia. Minä laulan, mies soittaa. Ihanaa ilmaisun voimaa. Rakastan Sian ääntä.

12. Miss Li
Miss Li edustaa minulle tulevaa aikakautta. Provinssissa näin heidän livekeikan ja miten mahtava enegia lavalla virtasi. Nyt alamme vasta tutustumaan.


Luulin, ensin että olisi hankala saada kasaa kymmenen artistia, mutta kävi toisinpäin. En vain voinut olla jättämättä ketään näistä pois. Monta jäi mainitsematta, mutta nämä olivat nyt päällimmäisinä.

***

List of the artists who touched my life one way or another.

9 kommenttia:

Mirva kirjoitti...

Oi että, Erykah Badu on niiiin mahtava! Samoin Cardigansista tykkään kovasti minäkin. Monta sellaista tässä oli myös, joita en tuntenut tai jotka tiedän mutten ole lähemmin tutustunut. Ainakin Daveen täytyisi tutustua vähän, niin moni on viime aikoina puhunut tykkäävänsä.

Minullekin tietyt levyt tai artistit liittyvät mielessä usein vahvasti johonkin elämäntilanteeseen tai muistoon tai ihmiseen. Joitakin en voi sen vuoksi enää kuunnella tulematta surumieliseksi, kun taas jotkut suorastaan antavat voimaa koska niihin liittyy niin ihania ajatuksia.

Hyvä että Odelma tuli perille, toivottavasti nautit siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Voi jestas näitä kuvia!! Ah!

Erykah Badua kuuntelin viimeksi tänään, Cardigansia olen kuunnellut 15 vuotta.
Listassa tuli myös muutama joihin mun täytyy tutustua :)

Valerie kirjoitti...

it is kind of strange to think of how music is related to some moments of your life. how a song can bring back so much, always vivid in your heart and memory... there was the song when i was pregnant, the song when i went to the US with my daughter, the song of the first dance i had with my (future) husband... there's only a few of these names i don't know, i might google them tonight to find out who they are...

Valerie kirjoitti...

i forgot to say how i like this serie of photos in the browns... and may i ask if this is chocolate with berries in the first photo ?!

Kirjailijatar kirjoitti...

Vitsit miten mielenkiintoista! Minä kuuntelin joskus paljon musiikkia, mutta en tiedä, mihin olen sen kadottanut nykyään. Johtuu ehkä siitä, että haluan nimenomaan kuunnella musiikkia, en antaa sen soida taustalla, joten tuntuu vaan, ettei ole aikaa. Meillä on muutamia samoja suosikkeja :) Nuo muut taidan etsiä heti Spotifystä.

Ja nämä kuvat, kerta kaikkisen ihania.

leena kirjoitti...

Kuvat ovat upeita. Ja musiikista voisin sanoa ihan samat sanat kuin Kirjailijatar. Cardigans pitää ehkä nyt kaivaa jostain laatikosta ja kuunnella vähän, se liittyy vahvasti opiskeluaikoihin.

Malla kirjoitti...

Minä aion kirjoittaa nämä kaikki itselleni muistiin. Osan tiedän, mutta ketään en kunnolla. Jotenkin on vain sellainen olo, että saattaisin pitää heidän jokaisen musiikista kovasti.

Solen kirjoitti...

Mirva, Badussa on jotain sellaista mitä en ole muussa artistissa huomannut. Ihan oma maailmansa.

Musiikki vaikuttaa niin vahvasti ja jää mielenperukoille. Harmi sinänsä, etten pysty India Arieta enää kuuntelemaan. Hän tekee hyvää musiikkia, mutta kaikki se mitä silloin tapahtui tulee vain liian lähelle hänen kauttaan.

Odelma tuli ja nautin, oi kyllä!

minja, kiitos :)
Badu ja Cardigans ei koskaan mene vanhaksi.

Valerie, yes I agree with you totally. Actually I was writing that same topic but only in finnish :) When my father was in the hospital, I was listening to India Arie. Even today I can´t listen her music anymore, because it brings back all the bad memories.
And yes, yes it is chocolate :) it´s blueberry chocolate that my friend send to me. I love it!

Solen kirjoitti...

Kirjailijatar, jotkut artistit ovat kyllä sellaisia, että eivät toimi pelkästää taustamusiikkina. Jotkut levyt vaativat aikaa.
Minulle musiikki on niin suuri ja oikeastaan itsestäänselvä asia, että en tiedä miten olisin ilman sitä. Musiikki on ihanaa! Ja laulaminen :)

leena, kiitos kauniista sanoista!
Minusta on hauska kuunnella jotain sellaista artistia, mitä en ole kuunnellut pitkään aikaan ja katsoa millaisia muistoja se tuokaan mieleen :)

Malla, kaikkia noista en kyllä enää kuuntele esim. dingoa, mutta kyllä siinäkin on jotai sellaista, että se toimii. Klassikkotavaraa :)
Minusta on hauska tutkia jonkun suosittelemaa artistia. Sitä kautta pääsee hieman lähemmäksi suosittelijaa ja kuka ties vaikka löytäisi itsekin uuden suosikin!