Blogiuupumus on iskenyt. Aiheita olisi mistä kirjoittaa, mutta aivot eivät jaksa laittaa sanoja ja kuvia oikeaan järjestykseen. Pian koittaa joulun rauha ja kunnollisen levon jälkeen lupaan kirjoittaa oikein pitkän tekstin ihanien kuvien kera.

Kiire kamala kiire, inhoan kiirettä ja häsäämistä kiireen vallassa osaamatta oikeastaan päättää mitä pitäisi tehdä. Töissä vielä kamalampi kiire. Kaikki tavaratalot ym. tilaavat kevätkynttilät jo nyt, ennen joulua, kun on vielä kaikista kamalin kiire joulukynttilöiden kanssa. Tänään saimme onneksi valmiiksi isoimman urakan, vaniljavalkosuklaakynttilöiden pannoittamisen ja pakkaamisen. 4050 kynttilää kulki käsiemme kautta viime ja tällä viikolla. Eilen olin niin väsynyt, että menin jo ennen yhdeksää nukkumaan, nukuin sikeästi unia näkemättä aina kellon soittoon asti ja silti olin vielä väsyneempi kuin illalla, jos se nyt voi edes olla mahdollista. Huh ..
Mutta ei jotain pahaa jos ei hyvääkin. Kirpputorit ovat loistavia paikkoja valokuvaamiseen. Siellä on paljon pöytiä, joissa myyjät ovat miettineet asettelua, onnistunein tuloksin.

Päivän plussat ja miinukset.

PLUSSA Mies oli tehnyt ihanaa lasagnea ja lämmittänyt saunan valmiiksi, kun tulin töistä kotiin.
MIINUS Illalla olisi kaverin bändin keikka mutta en jaksanut lähteä, koska huomenna on niin aikainen ylösnousu. MIINUS Niinkuin tänäänkin.
PLUSSA Se, kun tulee koneelle pitkästä aikaa ja huomaa, että joku on kommentoinut tekstiäsi. Kiitos Himalainen!
PLUSSA Äidin sähköposti. Youtube ja Simon´s cat. Niin osuvia, juuri tuollainen meidänkin kissa on.
MIINUS Loputtomalta tuntuva limekynttiläurakka töissä.
PLUSSA Tieto siitä, että enää yksi työpäivä ja sitten alkaa viikonloppu ja toivottavasti jotain mukavaa on tiedossa. Luultavasti saamme vieraita, mikä on aina mukavaa, jos tulossa on joku mieluinen henkilö. Tällä kertaa on.

Joskus tuntuu, että miinuksia on enemmän kuin plussia. Silloin kannattaa kirjoittaa ne ylös ja huomata, että vaikka miinuksia on paljon, aina löytyy myös plussia. Eikä haittaa vaikka niitä olisikin vain yksi enemmän, sillä siitä on tie vain ylöspäin.

svgopen.org
nordljus.co.uk

lesbec.com

netstate.com



Arvatkaa, mitkä oli päivän pakattujen kynttilöiden tuoksut?

rakkautta katulampun alla

Iltakävely lähikauppaan. Iso sydän ja love tuli vastaan. Piristi kivasti.

Tänään oli ensimmäinen päivä kynttilätehtaalla. Tai oikeastaan pajahan se on, kaikki tehdään käsin. Näin joulun alla on paljon pakkailtavaa. Vielä sieltä päästyänikin, silmissäni vilkkui kynttilät teipit ja vyötteet. Mies sanoi että tuoksun aovan glögiltä ja pipareilta. Pakkasin koko päivän piparin tuoksuisia kynttilöitä. Vaihtelua tämäkin, ollessani töissä ravintolassa, ominaishajuni päivä päätteeksi oli rasvan käry. Nyt tuoksun pipareilta.

Ostin pari viikkoa takaperin kaksi pikkuruista hyasintin poikasta. Fanny ja Anna Bergenströmin joulukirjassa neuvotaan laittamaan hyasintit hyasinttilaseihin. Mietin ja etsin kauan aikaa, mistä saisi tuollaisia laseja. En löytänyt mistään. Kun olimme viikko sitten tukholmassa, heti ensimmäiseltä kirpputorilta löysin koko hyllyllisen noita ihania laseja ja vain 20 kruunua kipale. Ehkä niillä ei täällä suomessa kovinkaan kummoinen perinne, en ainakaan ole enemmin törmännyt tuollaisiin. Mutta hyasintit näyttävät paljon nätimmiltä noissa, eikö?

Tämä ei oikeastaan mennyt yhtään niinkuin piti. Vietimme hauskan itsenäisyyspäivän hyvän ruuan, seuran ja ohjelman parissa. Otin ihania kuvia ja ajattelin näyttää teillekin niitä. Sitten koitti hetki, kun istuin tietokoneen ääreen. Ladatessani kuvia, ne eivät suostuneet aukeamaan ja minulle selvisi karu totuus. Kuvat olivat tiedostoja, joita ei voi avata kuin tietyllä ohjelmalla, jota tällä koneella ei ole. Se siitä sitten. Huokaisin syvään. Arkistojen kaivelu alkoi. Ainut hyvä kuva, jonka voisi laittaa oli tämä yksinkertaisen kaunis. Ehkä oikeastaan olikin hyvä, etten saanut päivällä ottamiani kuvia auki. Tämä yksinkertainen kuva tuo ainakin minulle mieleen itsenäisyyden ehkä vielä paremmin kuin monet värikylläiset ja levottomat kuvat, joita aiemmin kuvasin. Ne olisivat vain vieneet huomion siitä olenaisesta. Siitä, josta meidän kaikkien pitäisi olla kiitollisia. Vapaus.

5.12

Joulukuun viides päivä. Ei vieläkään lunta, mutta onneksi sataa jotain muuta.

Pikkusiskon kuvausprojekti koulussa, olimme auttavana kätenä. Yksin isojen lamppujen, salamoiden ja taustakankaiden kanssa on hankalaa.
Mieli kaihoilee kouluun, kai. Eniten kaipaan yhteishenkeä ja uusien tuttavuuksien tekemistä, uuden oppimista ja innostumista, kun saa vanhoihin juttuihin uusia ulottuvuuksia. Olenkin tehnyt ison päätöksen, haen kevään yhteishaussa kouluun, jossa saan taas tehdä käsillä.

Sain eilen illalla päätökseen Guy de Maupassantin kirjan Elämän tarina (Un vie). Hän on kirjoittanut kirjan 1883. Silti löydän hänen kirjoituksestaan hämmästyttävän samanlaisia tunteita, joita itsekin olen tuntenut. Suosittelen lukemaan, aion itsekin tutustua hänen muuhun tuotantoonsa.

Hei taas, olemme palanneet!
Aina kun tulee mahdollisuus matkustaa, käytän sen jos vain on mahdollista ja vielä kun matka on ilmainen, houkutus on kahta kauheampi. Onneksi tällä kertaa pystyimme käyttämään tämän mahdollisuuden. Pieni irtaantuminen arjesta, vaikka se tällä kertaa oli todellakin vain pieni, niin se tuli tarpeeseen. Päivä tukholmassa, emme jaksaneet lähteä tarpomaan vanhaan kaupunkiin, joka on kyllä upea varsinkin näin joulun alla, mutta nähty niin monta kertaa. Sen sijaan poikkesimme sopivan lähellä ja sopivan boheemiin södermalmiin. Nautimme rauhassa aamukahvit eksoottisessa Blue Lotuksessa, kävimme muutamassa second hand- putiikissa, joista löytyikin lähinnä joululahjoja. Aika meni nopeasti , kuin siivillä ja pian olimmekin jo laivassa kuuntelemassa ensimmäisiä karaoke esiintyjiä. Tulomatkalla karaoke yleisö sai kuulla komeaa laulua oikein koko rahan edestä. Improvisointi ja heittäytyminen hetkeen oli tämän ruotsalaisen miehen vahvuuksia. Se oli hienoa. Yksi julkimokin tuli bongattua, Suomen mtv:n juontaja Axl Smith, joka asuu tukholmassa, oli näköjään päättänyt lähteä vierailemaan suomeen.
Kaikista eniten mieleeni jäivät talot. Taloissa on aina jotain sellaista, että niitä pitää jäädä katselemaan ja kuvailemaan. Mieltäni ei niinkään kiehdo arkkitehtuuriset nähtävyydet, vaan ihan tavalliset mökit ja talot. Niitä katsellessa voi melkein nähdä ihmiset, jotka ennenvanhaan ovat asuneet juuri siinä talossa, eläneet elämäänsä päivästä ja vuodesta toiseen. Voi, minkälaisia tarinoita taloilla olisikaan kerrottavanaan!