Istun aamuhiljaisessa keittiössä. Teekuppi höyryää, levittää tuoksuaan ympäristöön. Hajut sekoittuvat. Makea, hedelmäinen tee, puhdas pyykki, unenjäljiltä ryppyinen iho. Aurinko alkaa näkyä. Isot kuuset heiluvat verkkaisesti tuulessa. Jääkaappi laulaa yksinäisiä sävelmiä.
Muistelen yötä. Joku löi minua. Unessa vai oikeasti, tahallaan vaiko tahattomasti. En voi muistaa. mitä kovemmin yritän muistella, sitä kauemmas hatarat kuvat karkaavat. Niskani on kipeä.
Kissa vaatii pääsyä pihalle. En päästä, olen vielä liian tokkurassa unesta. Lannistuneena kissa menee ikkunan eteen istumaan ja vilkaisee välillä minua kulmiensa alta, loukkaantuneena.
Mies tuhisee vielä unissaan. Kuuntelen hänen kääntymisiään. Tiedän, ettei hän herää vielä, mutta haluaisin käydä herättämässä hänet. Tule nauttimaan aamutee kanssani, tunnelmoimaan tätä hetkeä, näitä pieniä aamun ääniä, joita ei muuten kuule. Onko tämä hetki olemassa vain yksin minulle?
Aurinko kiillottaa vuohenkilpien lehdet kiiltäviksi. Kiillottaa ne valmiiksi alkavaa päivää varten. Päätän; kyllä tästä hetkestä voi nauttia kaksinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti