perjantai 25. helmikuuta 2011




Olen tänään miettinyt pellavan viljelyä suomessa, miten ennen vanhaan on sitäkin tehty ja se on ollut hyvä, voisiko nokkosesta saada samanlaista kuitua ja kutoa kangasta tai kehrätä lankaa, sitä haluan kysyä mummolta, hän varmasti tietää, näitä pohtiessa juonut ainakin sata kuppia teetä ja yrittänyt saada hiuksia pysymään silmiltä pois samalla, kun olen kirjoittanut näitä asioita ylös koneella, kissan potkiessa unissaan vieressäni, kun istun sohvalla, ja kun tulee lakisääteinen tauko, otan lisää teetä ja katson netistä miss Marplea ja vähän myös dokumenttia lisäaineista ja siitä minkälainen huijaus tuolla ruokakaupassa piilee, musiikki on soinut koko päivän, mies on toiminut tiskijukkana, havahdun siihen, kun äiti soittaa ja muistuttaa ompelujutuista, kun meillä on ompeluseurat huomenna siskon ja äitin kanssa enkä malta odottaa sitä, samalla mietin, että onneksi on pakkanen lauhtumaan päin, että saadaan auto käyntiin ja ompelukone Kaupunkiin ja ilahdun kun muistan, että tänään alkoi hiihtoloma, toivotan kaikille hyvää viikonloppua ja lomalaisille lomaa!

***

Only finnish today, sorry.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011






Positiivisuus lista, kun muut asiat painaa:

+ Aurinko paistaa ja tuntuu, että pakkanen olisi lauhtumaan päin.
+ Enää muutama päivä lomaan.
+ Löysin koulun roskiksesta kauniin kankaan.
+ Sain tehtyä yhden kouluhomman alta pois.
+ Teimme Miehen kanssa pastaa itse ja siitä tuli herkullista.
+ Vaatekaappi päivittyi siskolta saaduilla vaatteilla.

p.s. olisiko kenelläkään käyttöä käyttämättömille kiinantossuille? Vihreät ja mustat kokoa 40.

***

List of positive things, to get rid of some negative thoughts
+ Sun is shining and I think it´s starting to get a bit warmer.
+ Only few more days to holiday.
+ I found a beautiful fabric from the trash.
+ Finally one school work done.
+ We made pasta from scratch with my Man and it was delicious.
+ I updated my wardrobe with clothes from my sister.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011


Halusin vain sanoa hei täältä kuumehöyryjen keskeltä.


tiistai 8. helmikuuta 2011




Inspiraation metsästystä, suklaata, ohralimppua ja maalaisbrietä, ihana paketti postissa (kiitos Niina!), uusi lehti (kiitos Kaisa!), kipeän miehen hoivaa, kenkien karsintaa, uusia sisustusideoita, pyykinpesua, mekon parsintaa, kukkien hoitoa, uuden sängyn paikan mittaamista ja rikkinäisen lampun päivittelyä. Siitä on tämä päivä tehty.

***

Looking for inspiration, chocolate, barleybread and brie, lovely packet from Niina, new magazine, taking care of sick Man, looking trough my shoes, ideas for decorating our home, laundry, stiching up my dress, watering my flowers, measuring a place for our new bed and wondering about a broken lamp we just bought. Those are the ingredients of my day.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011




Hiljainen ja harmaa sunnuntai. Hyvä vai huono, en osaa sanoa. Yritän ajatella positiivisesti ja mietin; huomenna voin olla lähempänä unelmaa.

***

Quiet and gray sunday. Good or bad, can´t really tell. I try to think positively and say; tomorrow I can be closer to my dream.

tiistai 1. helmikuuta 2011





En oikein tiedä miksi tätä aikaa kutsuisin. Haluaisin sanoa, että kevät, vaikka se aika ei oikeastaan vielä ole. Mieleni tosin on jo siellä. Mutta mieleni on aina edellä vuodenaikoja. Se haaveilee jo seuraavasta. Pappani oli haaveileva sielu, eteenpäin kulkeva ja paikoillaan pysymätön. Olen saanut hänen mielensä.
Sen minä sanon; muista toteuttaa ne haaveet.

***

I don´t really know what to call this season. I wanna say spring, althought it really isn´t. In my head I´m already there. But my mind is always ahead of seasons. It dreams of next one, when one before hasn´t even end. My grandfather had a dreamy soul, constantly going forward ja never stopped. I have inherit his mind.
One thing I have to say; don´t forget to fulfill your dreams.