tiistai 2. joulukuuta 2008






Hei taas, olemme palanneet!
Aina kun tulee mahdollisuus matkustaa, käytän sen jos vain on mahdollista ja vielä kun matka on ilmainen, houkutus on kahta kauheampi. Onneksi tällä kertaa pystyimme käyttämään tämän mahdollisuuden. Pieni irtaantuminen arjesta, vaikka se tällä kertaa oli todellakin vain pieni, niin se tuli tarpeeseen. Päivä tukholmassa, emme jaksaneet lähteä tarpomaan vanhaan kaupunkiin, joka on kyllä upea varsinkin näin joulun alla, mutta nähty niin monta kertaa. Sen sijaan poikkesimme sopivan lähellä ja sopivan boheemiin södermalmiin. Nautimme rauhassa aamukahvit eksoottisessa Blue Lotuksessa, kävimme muutamassa second hand- putiikissa, joista löytyikin lähinnä joululahjoja. Aika meni nopeasti , kuin siivillä ja pian olimmekin jo laivassa kuuntelemassa ensimmäisiä karaoke esiintyjiä. Tulomatkalla karaoke yleisö sai kuulla komeaa laulua oikein koko rahan edestä. Improvisointi ja heittäytyminen hetkeen oli tämän ruotsalaisen miehen vahvuuksia. Se oli hienoa. Yksi julkimokin tuli bongattua, Suomen mtv:n juontaja Axl Smith, joka asuu tukholmassa, oli näköjään päättänyt lähteä vierailemaan suomeen.
Kaikista eniten mieleeni jäivät talot. Taloissa on aina jotain sellaista, että niitä pitää jäädä katselemaan ja kuvailemaan. Mieltäni ei niinkään kiehdo arkkitehtuuriset nähtävyydet, vaan ihan tavalliset mökit ja talot. Niitä katsellessa voi melkein nähdä ihmiset, jotka ennenvanhaan ovat asuneet juuri siinä talossa, eläneet elämäänsä päivästä ja vuodesta toiseen. Voi, minkälaisia tarinoita taloilla olisikaan kerrottavanaan!

3 kommenttia:

himalainen kirjoitti...

Tukholmassa siis olitte. Eilen kävinkin täällä ja mietin, että mihinkäs se kissa siinä kuvassa katselee: missä olette. Tänään viimeksi ajattelin, että nyt tarvitsisi pientä matkaa, jotain mukavaa vaihtelua, erilaisia katuja ja taloja. Tykkään myös taloista, varsinkin vanhoista punatiilisistä taloista. Työkaverini väittää, että olen edellisessä elämässä varmasti ollut vankilassa, kun niin paljon punatiilestä pidän ;)
Södermalm kuulostaa niin houkuttelevalta, tuohon kuvan kahvilaan haluaisin nyt.

Solen kirjoitti...

Olipa ihanaa että oli tullut kommenttia, yleensä kun sitä ei tule, paitsi sinulta :) On kiva huomata että siellä bittiavaruudessa on joku joka huomaa ja jaksaa välittää :)

himalainen kirjoitti...

Minä olen koukussa :)
Tykkään niin paljon sinun kuvista, tyylistä. Ja teksteistä, pienistä paloista arkea. Arjen kuunteleminen on mukavaa, juhlankin välillä.