sunnuntai 26. lokakuuta 2008
outoja mieltymyksiä
Ihmiset keräilevät mitä ihmeellisempiä asioita. Kuten pyyhekumeja, vanhoja autoja tai muiden ihmisten kirjoittamia ostoslistoja. Viimeksi mainittu on minun harrastukseni. Hieman hassua, myönnän, mutta kiehtovaa. Olen löytänyt mitä hienoimpia ja kauneimpia kuitteja. Niistä voi päätellä paljon toisesta, onko kuitin kirjoittanut mies vai nainen, vanha vai nuori, onko hänellä mahdollisesti lapsia, lemmikkejä. Käsialastakin voi nähdä paljon asioita. Tai sitten vain ihastella kaunista jälkeä. Ihmiset eivät ole varautuneita kun he kirjoittavat ostoslistoja, he ovat omia itsejään. Jos kirjoitetaan kirjettä, ollaan tietoisia siitä, että joku muu lukee sen tekstin, mutta ostoslistojahan kirjoitetaan vain itselle. Paljon kuitteja olen hukannut matkan varrella, monta sellaistakin, joita en olisi halunnut kadottaa. Minulla on kuitteja ulkomailta, suomesta, pikkukylistä kuin suurkaupungeistakin. Kuittien keräily tekee minut iloiseksi ja uuden löytäminen on aina piristys päivään.
I collect shoppinglists. You can see so much from one list. Is the writer man or woman, young or old, does she or he have children, pets.. People are not reserved, when they are writing shoppinglist, because it is just for themselves. That´s why it is so easy to see whatkind of person has written the list. Collecting shoppinglists is fun and I like it.
Mitä te keräilette?
What do you collect?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiehtova keräilykohde. Jäin miettimään tuota asiaa, varmasti totta, että ihmiset ei kauppalappuja kirjoittaessaan ole ollenkaan varautuneita. Sitä tulee repäistyä pala paperia jostain ja nopeasti laitettua asioita ylös. Miehelle tietysti pitää kirjoittaa ainakin vähän selvemmällä käsialalla. Lapset laittaa mulle joskus omat ostostoiveensa piirroksina, ne on kivoja kauppalistoja. Niitä keräilen minäkin. Kerään myös kaikkia muita lasten tekemiä nopeita piirroskokeiluja. Ne ovat hauskoja. Ennen keräsin tavallaan lehtiä (oli pakko saada aina ihana sisustuslehti), nyt olen onnistunut pääsemään siitä irti. Blogeista löytyy niin paljon ihania juttuja, että ei enää tarvitse lehtiä. Sinun blogi on yksi niistä mukavista :) löydöistä.
Kiitos himalainen, olen otettu. Minulla on joskus ollut sama addikti kuin sinulla. Sisutuslehtiä oli pakko saada. Nyttemmin olen leikannut lehdistä parhaat palat ja liimannut leikekirjoihin. Sisustuskirjojakin olen hamstrannut paljon, enkä ole raaskinut hankkiutua niistä eroon. Kirjoja ei voi koskaan olla liikaa, rakastan niitä! :) Se on ihan totta että blogeista löytyy paljon ja ihanampia juttuja kuin lehdistä. Blogien kuvat ovat niin paljon enemmän täynnä elämää kuin lehtien asetellut kuvat. Olen mm. inspiroitunut juuri sinun blogin kuvista montakin kertaa :)
Lähetä kommentti