torstai 16. lokakuuta 2008

Teatterissa taas.




Olimme katsomassa näytelmää "Kuka pelkää noitia?". Vaikka näytelmä perustui lastenkirjailija Roald Dahlin kirjoittamaan kirjaan, näytelmä oli juuri sopiva myös aikuisille. Ja kaikkein tärkeintä, siinä oli onnellinen loppu. En ole oikein ikinä päässyt sinuiksi näytelmien tai elokuvien kanssa, joissa on onneton päätös. Syytä siihen en ole vielä onnistunut löytämään, enkä toisaalta edes tiedä haluanko sitä tietääkään. Hieman kiivaamman aamun takia en olisi aluksi jaksanut lähteä katsomaan koko showta, mutta onneksi silti lähdin, piiskaavasta sateesta huolimatta, sillä näytelmä oli viihdettä parhaimmillaan. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Ei kommentteja: