perjantai 30. huhtikuuta 2010


Hauskaa Vappua!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kesä keskellä koulun pitkää käytävää


Päässä surisee, ajatukset ja ideat tulevat, menevät ja jättävät jälkeensä väsyneen ruumiin ja ylivilkkaan mielen. Eilen koulun käytävässä tuoksui sade, kastunut hiekka ja lämmin asfaltti. Kesä.
Odotan äitiä. Hän tulee huomenna.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Se on haaveissa ja unissa




Hieman hutera olo. Kai on vilustus tullut tänne. Mutta minä vain haaveilen vanhasta talosta, joka voisi olla ikioma ja jossa olisi lautalattiat ja omenapuita pihassa. Haaveilen, juon teetä ja makaan peiton alla, muuta ei jaksa. Haaveilen, kunnes nukahdan ja sitten näen unta talosta, jossa on leivinuuni ja pelargonioita kuistin ikkunalla.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Sinne ja takaisin



Lähdemme surujuhliin, miettimään elämän lyhyyttä, ohimenevyyttä, sen oikkuja ja arvaamattomuutta. Näemme taas maanantaina.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kiitos.







Päivän paras hetki taisi olla kun sain viettää tunnin ystävän kanssa linkkipysäkillä jäätelöä syöden ja jutustellen. Kiitollinen olen myös hyvästä ruuasta, koulussa oli pinaattilettuja ja perunasalaattia. Kiitollinen olen siitä, ettei pihassa vieraillut musta kolli ajanut meidän Ainoa puuhun. Iloinen ja kiitollinen olo on myös siitä, että saimme samaisen kaverin kanssa varattua pienen näyttelytilan Kaupungin keskustasta ensi kevääksi, se paikka on hyvin haluttu. Kiitollinen olen auringonpaisteesta ja siitä, että sain kulkea kouluun pyörällä ilman, että tuli kylmä. Kiitollinen olen huomisesta päivästä, kun ei tarvitse mennä kouluun. Saa tehdä tehtävät kotona ja olla vaikka koko päivän yöpaidassa. Kiitollinen olen erityisesti siitä, että mies tiskaa ilman, että mainitsin siitä hänelle.
Tänään oli hyvä päivä, kiitos siitä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010



Uusi projekti, johon tarvitsen:
. Pienen pienen virkkuukoukun
. Ohutta lankaa (katso kirpparilta)
. Eri ruskean sävyjä
. Vanhan näköistä pahvia
. Paljon kärsivällisyyttä
. Aikaa ja hiljaisuutta
. Paljon teetä
. Paperinarua
. Helmiä

***

Pää on täynnä ajatuksia, ideoita ja intoa. Se kinnaa ajasta, miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia? Ja miksi joutuu osallistumaan projekteihin, joihin ei tunne intohimoa ei sitten yhtään? Joskus elämä on epäreilua. Onneksi pian tulee kesä ja silloin luulisi olevan aikaa vaikka muille jakaa. Tai sitten ei.

***

Sherlock on iltapäivieni paras kaveri.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

En jaksa keksiä otsikkoa, kun ei ole pakko!







Ajattelin eilen, että tänään teen kaikki pikku projektit, jotka roikkuvat niskassa. Ei niin mukavat, mutta pakolliset. Aamulla heräsin oloon, joka oli hieman surullinen, alakuloinen ja väsynyt. Sellainen olo, että kaipaa seuraa, mutta sitten oikeastaan haluaisi olla itsekseen. Ompelin sohvatyynyihin uudet päälliset, hyvin keväiset, ripustin pellavakranssin ulko-oveen ja leivoin suklaakakun ilman kananmunaa. Ensimmäinen kakku, joka onnistui, ilman, että seurasin ohjetta orjallisesti. Tavallisesti kokeiluni päättyvät katastrofiin, mutta ei tämä. Mikään näistä ei ollut niitä projekteja, joita minun olisi kuulunut tehdä, mutta näistä tekemisistä tuli parempi olo, kuin yhdestäkään pakollisesta. Ilma on ollut samanlainen kuin mieleni tänään. Epävakainen, välillä lunta, välillä aurinkoa. Sähkötkin meni välillä. Purin pahaa oloani takapihan katolta pudonneeseen lumikinokseen, joka ei tunnu pienenevän ollenkaan. Hakkasin ja mäiskin sitä lapiolla voimieni takaa. Join lasillisen vettä ikunalaudalla istuen ja auringon lämmittäessä kasvojani. Jos jaksan lähden Strömsön jälkeen pyöräretkelle. Mutta vain jos huvittaa, tänään en tee mitään pakollista.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Oui Oui Oui







Täällä sataa lumen ja rännän sekoitusta. Juuri tänään päivemmällä ääneen mietin, että eipä tänä vuonna tullut sitä inhoamaani takatalvea. Mutta en lannistu, sanon vain, että uusi lumi on vanhan surma. Sitä vanhaa on vielä meidän pienellä piha läntillä iso keko, niin ettei sinne pääse vielä kuopsuttelemaan. Ostin kirpparilta pellavakranssin ulko-oveen. Kissa tykkäsi kovin, meni istumaan sen keskelle ja nutusteli pellavan kukkia. Huomisesta tulee touhupäiväni. Yritän saada kaikki keskeneräiset pikku projektit valmiiksi. Mutta sitä ennen rentoudun. Jääkaapissa odottaa brie ja herkkuleipä.
P.S Kone on tänään superhidas eikä suostu aukaisemaan kenenkään blogia. Argh! Huomenna on onneksi uusi päivä.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Sininen taivas ja tulvivat pellot







Lumi sulaa, se vähä mitä sitä enää on lumena. Kaikki on siirtynyt veden muotoon ja levittäytynyt pelloille ja koivujen juurille järven rannoille. Aivan kuin puut jatkaisivat kasvuaan veden alle, sen näkee kun vesi on tyyni. Taivas on sininen, sen tietää vaikka pilvet ovat laskeutuneet alas. Jos kurkotan oikein korkealle, yllän melkein koskea niitä. Oksat rasahtelevat kumisaappaan alla ja läheisestä kuusesta lähtee kaksi lintua lentoon, äännelleen närkästyneenä.
Pelto on aivan märkä ja mutainen. Mietin, asuuko talvisten viljojen alla peltohiiriä. Purot solisee ojissa, joiden reunat ovat aivan harmaat tomuiset. Tulisipa sade joka putsaisi maiseman, toisi sille värit. Kissa juoksee pihalla, jo kolmatta tuntia. Pian lähden sitä etsimään, sillä on pikkukissojen nukkumaanmenoaika.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

barbien pinkki







Kuinka itsestäänselviä juttuja voivat toiset asiat olla joillekin, kun taas toisille sama asia on suuri? Saimme eilen vaihdettua itse kesärenkaat. Ilman, että tarvitsi soittaa kenellekään. Olen niin ylpeä saavutuksestamme! Vaikka jollekin rankaiden vaihto on maailman helpoin juttu, meille se ei ole sitä ja siksi olen niin iloinen, että saimme ihan itse ne vaihdettua. Vaihdon jälkeen teimme kesän ensimmäisen ajelun ja juhlistimme sitä pistaasipähkinöillä ja fazeriinalla, jonka mies sitten loppujen lopuksi söi, kun minun karkkipäivä on vasta lauantaina. En sortunut, vaikka houkutti. Innostuimme jopa pesemään ikkunat ja mies korjasi kaiuttimen, josta oli piuha irronnut aikapäivää sitten, eikä musiikki kuulunut kuin toisesta kaiuttimesta. Tässä joku päivä vielä pesemme auton ulkoa ja imuroimme sisältä. Kunhan jaksetaan.
***
Kevät on aivan selvästi täällä. Jos menee aurinkoon istumaan, laittaa silmät kiinni, voi kuvitella, että on jo melkein kesä. Linnut laulavat, aurinko lämmittää, lempeä tuuli puhaltelee. Olen iloinen.
***
Kunhan mies tulee, paistan vohveleita ja sitten voimme syödä niitä keittiön pöydän ääressä ja jutella päivän tapahtumista. Ensin pitää kuitenkin laittaa puhtaat pyykit narulle ja kuivat kaappiin ja vähän imuroida vielä olohuonetta.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Tänään:







    Tunsin kevään

Näin ensimmäisen nokkosperhosen


Ostin maalia, jonka nimi oli Barbie


Riitelin miehen kanssa ja sitten söimme sovinnonmunkin


Tein pitkän kävelyretken


Söin jäätelöä ensimmäistä kertaa ulkona tänä keväänä


Kävin kiintoisan keskustelun vanhan tehtaan alueesta ja sen pytingistä


Maalasin puutarhapenkin Barbie-värillä


Näin ja kuulin kurkia


Join teetä kevätkupistani. Siitä juodaan vain kevään kunniaksi kerran vuodessa.


Ihastelin puroja, joista oli muodostunut iso koski


Istuin kissan kanssa sohvalla auringon pilkussa

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kissan tassut sammaleella



Kissa oli tänään ensimmäisellä kevätkävelyllä ihan yksikseen. Kävin välillä kurkkaamassa. Siellä se istui kiven päällä metsän reunassa ja ihmetteli lukemattomia ääniä, joita kevät on tuonut esille. Nuuskutteli tarkkaan kaikki kannot ja kivet, lakastuneita lehtiä pihatiellä piti nuuskia oikein tarkaan. Kiltisti hetken päästä tuli takaisin, pidimme ovea auki, että osaa oikealle ovelle. Varsin tyytyväisen näköisenä nukkuu nyt omalla penkillään.

***

Huh, nyt menen ottamaan jäätelöä, rankan messuviikonlopun jälkeen.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Aika alkaa







Tiedättekö sellaisia isoja projekteja, jotka vievät kaiken vapaa-ajankin? Esimerkiksi isot juhlat, häät tai sitten kouluprojektit, joissa deadline odottaa kulman takana. Tai sitten tilaustyö tai vaikka Mussukat. Mussukat veivät minulta kaiken vapaa-ajan, hyvä, että ehdin syödä, blogin pitämisestä puhumattakaan. Uniinkin ne tulivat. Eilen tajusin, että saatuani kaikki valmiiksi, minulla on yhtäkkiä kamalasti vapaa-aikaa. Laitoin narsisseja oven eteen pihalle, vaihdoin kissan hiekan ja pesin potan, tein ruokaa pitkän kaavan mukaan, pesin pyykkiä, järjestelin kankaita ja pohdin tulevia ompelupuuhia. Se oli ihanaa, nautin ajasta täysin siemauksin.
Tänään voisinkin tehdä vohveleita. Rupesi niin tekemään mieli, Islannin vohveleita muistellessa.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Takaisin kotona







Olen palannut. Hurjan kiva reissu, jännittävä seikkailu uuteen ja ihmeelliseen. Tutustuin mukaviin uusiin ihmisiin, se oli matkassa ehkä kaikista mukavinta. Myös se, että näki siskon pitkästä aikaa.

Mukavaa oli myös kotiinpaluu. Kotona odotti äiti, kissa, joka oli suuttunut, kun olimme niin kauan matkalla. Murjotti, mutta ei onneksi pitkään. Oma koti, suomen kieli, kevät ja omat rutiinit. Hassua miten niitäkin voi kaivata.


Ja katsokaas mitä ihanaa odotti minua postilaatikossa! Pikku pussukka, jonka voitin Lotan arvonnassa. Siitä tuli heti uusi lempipenaalini! Oli jotenkin hassua, kun toisesta blogin pitäjästä tuli niin kongreettisella tavalla todellinen. Lotta on tehnyt tämän pussukan, pidellyt sitä käsissään. Tuntui mukavalta huomata, että siellä ruudun takana on oikeita ihmisiä.


sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

islanti päivä 5


Viimeinen päivä täällä islannissa. Kävimme kuuluisalla kirpputorilla, kahvittelemassa kahvilassa, jonka odotimme aukeavan koko viikon ja tänään se vihdoin ja onneksi oli auki. Laitoimme kortteja suomeen ja kävelimme rannalla keräilemässä simpukoita, kiviä ja hevosen hampaan.
Lähtö aamulla kello 4. Olemme kahden vaiheilla mennäkö nukkumaan vai ei.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Islanti päivän 4 iltapäivä





Rakeita rupesi satamaan aivan yhtäkkiä taivaan täydeltä. Sitten lunta. Olimme juuri lähdössä paikallisen kaverimme kanssa ajelulle. Autossa oli kesärenkaat, kuski oli hieman holtiton, eteenpäin näki noin 10 metriä ja tie oli liukas. Palasimme sitten lopulta, nähtyämme auton ylösalaisin tienpenkalla.
Plan b: kävelemme pellon poikki katsomaan hevosia, joita näimme vilaukselta auton ikkunasta. Sade lakkasi kuin taikaiskusta ja kävely oli mukavaa. Hevoset löytyivät. Yksi niistä yritti syödä laukkuni. Jossain vaiheessa tuuli alkoi käydä niin kylmäksi, sormet muuttuivat tunnottomiksi kun yritti kuvata ilman lapasia.
Vaikka tämä ei ollut aivan se reissu mitä suunnittelimme tälle päivälle, en ole ollenkaan pettynyt. Minulla oli mukavaa.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Islanti päivä 4





Täällä on kaunista ja villiä. Väljää, mars maisemaa, aavaa rauhoittavaa. Tyrskyävää merta ja jäätävää tuulta. Auringonpaiste lämmittää jo ihoa. Ellei tuuli lennättäisi hattua päästä, täällä voisi olla jo ilmankin.
Olemme kiertäneet kaupunkia, maata. Nähneet valtavat laitokset, joista lämpö virtaa olohuoneisiin. Uineet linnunmaidossa, levittäneet maan alkua kasvoille. Tutustuneet ihmisiin, joista tämä maa muodostuu. Ihmetelleet. Maksa kuinka paljon haluat. Jotain hieman kummallista, jonkinasteinen välinpitämättömyys. Mañana.
Olemme keränneet kiviä ja simpukoita. Kahviloita, teeä ja vohveleita. Kauniita astioita. Museoita taidetta ja kirkkoja. Vannoneet kiipeävämme kukkulalle, vaikka se on kaukana, hyvin kaukana, ollakseen oikeastaan aika lähellä.

Huomenna maistan aidon merimiehen tekemää hummerikeittoa.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Islanti päivä 3




Islanti on taianomainen paikka. Täällä on väljää, ruskean eri sävyjä silmänkantamattomiin. Siellä jossain lopussa on vuoret, joiden huipulla on lunta keveänä kerroksena, kuin tomusokeria.
***
Päivän hauska tapahtuma. Koruliikkeen ikkunassa on kahden vanhan matkalaukun päällä koruja esillä. Liikkeen ovi oli raollaan ja ikkunalle paistoi aurinko. Pikku kissa löysi tiensä sisälle avonaisesta ovesta ja löysi mukavan lämpöisen nukkumapaikan matkalaukun ja korujen päältä. Haisteli koruja innoissaan, ihana kissa. Siinä se köllötteli auringon paisteessa, tietämättömänä istuvansa kalliiden korujen päällä ja antavansa meille naurun aiheen.
***
Palataan taas pian. Nyt menen poimimaan simpukoita meren rannalta.