keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Takaisin kotona







Olen palannut. Hurjan kiva reissu, jännittävä seikkailu uuteen ja ihmeelliseen. Tutustuin mukaviin uusiin ihmisiin, se oli matkassa ehkä kaikista mukavinta. Myös se, että näki siskon pitkästä aikaa.

Mukavaa oli myös kotiinpaluu. Kotona odotti äiti, kissa, joka oli suuttunut, kun olimme niin kauan matkalla. Murjotti, mutta ei onneksi pitkään. Oma koti, suomen kieli, kevät ja omat rutiinit. Hassua miten niitäkin voi kaivata.


Ja katsokaas mitä ihanaa odotti minua postilaatikossa! Pikku pussukka, jonka voitin Lotan arvonnassa. Siitä tuli heti uusi lempipenaalini! Oli jotenkin hassua, kun toisesta blogin pitäjästä tuli niin kongreettisella tavalla todellinen. Lotta on tehnyt tämän pussukan, pidellyt sitä käsissään. Tuntui mukavalta huomata, että siellä ruudun takana on oikeita ihmisiä.


3 kommenttia:

Thilda kirjoitti...

Hirmu kaunis tuo kotilokuva! Katselin sitä lumoutuneena jonkin aikaa. Ja ilmakuvakin on kaunis! Hassua muuten että matkalta palatessa huomaa kaivanneensa niitä tavallisia asioita. Oikea saippua vessassa. Televisiosta ohjelmaa jota ymmärtää. Ruokakaupassa ei tarvitse arvuutella. Omat tavarat ympärillä ja omia aikoja tassuttelu kotosalla.

Kirjailijatar kirjoitti...

Sinulla oli varmasti tosi elämyksellinen ja hieno matka! Nuo kuvat ovat aivan huikeita, ihan kuin jostain sadusta ja eivätkö ne satujen saarelta olekin?

Myös pussukka on kaunis. On ihanaa, kun voitta arpajaisissa jotain, jonka joku on ihan itse tehnyt.

Solen kirjoitti...

Thilda, nuo oli hassuja nuo merilevät, kun niihin oli kasvanut kiinni pienen pieniä kotiloita.
Voi sanopa muuta, silloin kun oltiin espanjassa kuukauden ja telkasta tuli vain espanjaksi tai saksaksi dubattuja ohjelmia, niin oli kyllä kiva tulla kotiin ja huomata, että elokuvat on puhuttu alkuperäiskielellä :) Ei sitä telkkaa sitten tullutkaan katsottua niin paljon :)

Kirjailijatar, Islanti oli todella aivan kuin joku satujen saari, siellä olikohan se jopa 80% ihmisistä uskoi keijuihin ja menninkäisiin.

Niin, että ylipäätänsä voittaa mitään. En ikinä voita mitään, joten tuo oli kaksinkertainen voitto :)