Hieman hutera olo. Kai on vilustus tullut tänne. Mutta minä vain haaveilen vanhasta talosta, joka voisi olla ikioma ja jossa olisi lautalattiat ja omenapuita pihassa. Haaveilen, juon teetä ja makaan peiton alla, muuta ei jaksa. Haaveilen, kunnes nukahdan ja sitten näen unta talosta, jossa on leivinuuni ja pelargonioita kuistin ikkunalla.
10 kommenttia:
Minä haaveilen tismalleen samanlaisesta talosta. Mielellään valko-vihreästä, jossa on pitsikuisti. Vaikka se tuntuu ajatuksena kaukaiselta, haaveilu on silti ihanaa.
Yläkuvan ruskea kangas on kaunis,samoin tuo vanha valokuva. Onko siinä sukulaisiasi?
Voimia sinulle ja toivottavasti haaveesi joskus toteutuu! Kuistista minäkin olen haaveillut aina..
Toivottavasti et ole vilustunut!
Tykkään kanssa kovasti tuosta yläkuvan ruskeasta kankaasta :)
Terkkuja aurinkoisesta Englannista.
Tiedätkös, haaveilla on usein tapana toteutua. Jotenkin, joskus :) Minä toivon, että sinun haaveesi toteutuu.
Aivan ihana tuo vanha kuva. Minä niin tykkään vanhoista kuvista, niissä on aivan oma tunnelmansa, vakava ja arvokas. Oli se siihen aikaan vaan ihmeellistä, kun otettiin kuvia.
ihan samaa mieltä kirjailijattaren kanssa- haaveile, haaveile!
Sama haave myös. Minun taloni on keltainen, ei vaaleankeltainen vaan sellainen enemmän sinappisempi sävy.
Toivottavasti olet paranemaan päin!
Haaveilu on hyvästä, ja eikös niillä ole tapana toteutua kun riittävästi haaveilee? :) Minunkin haavetalo on valko-vihreä pitsihuvila, mutta kyllä tämä punamulta maalaistalokin on ihan jees, kun pelargoniat kukkivat täälläkin ;)
Haaveile vaan, kailotan tätä aina ja kaikkialla: haaveilla on tapana toteutua! Omalla kohdalla ainakin vanha sanonta "varo mitä toivot..." on pitänyt paikkansa. Onneksi olen kai osannut toivoa oikein:)
Mimmi, haaveilu on elämän suola, se pitää ihmisen hengissä :)
niina, kangas löytyi kirpparikierrokselta tässä taannoin, mietin vielä mitä siitä tekisin. Minusta siinä on täydellinen ruskean sävy.
Valokuva on myös kirpparilta. Rakastan vanhoja valokuvia ylikaiken eikä edes haitta vaikka ei tunne kuvien ihmisiä. Voi kuvitella minkälainen tarina heidän takana on :)
Hanna, vilustus oli joku ohimenevä juttu, aamulla oli jo huomattavasti parempi olo :)
Toivottavasti se Englannin aurinko vähän tännekin piipahtaisi :)
Kirjailijatar, toivon totisesti, että haaveeni toteutuu joskus sitten kun on oikea hetki.
Minäkin suorastaan rakastan vanhoja valokuvia, voisin katsella niitä tuntikausi uudelleen ja uudelleen, mietin minkälaisia ihmisiä nämä ja nämä ovat olleet. Valokuvat ovat kiehtovia.
Ritva, :) haaveilusta en ikinä luovu, en sitten ikinä! Haaveilu on elämän suola!
Ilona, minä tykkäsin kovasti punamultaisesta talosta, tai sitten keltamulta. Tai sitten pitsihuvila :) Oikeastaan kaikissa vanhoissa taloissa on jotain kaunista.
Annika, niin ei saa lakata haaveilemasta, se pitää mielen kunnossa kun vähän haaveilee :)
Oi sinä onnellinen siellä punaisessa talossasi :) Kyllä minäkin vielä joskus.
Olina, oli rohkaisevaa kuulla, että kyllä ne haaveet toteutuu tavalla tai toisella :) Ihan sain uutta puhtia. Täytyy vain muistaa haaveilla kovasti :)
Vanhojen talojen viehätys on sellaista jota ei voi jakaa sellaisen kanssa joka arvostaa suoriä seimiä, toimivia kuraeteisiä ja kodinhoitohuoneita, tiptop kulkevia listoja...vanhassa on aina vähän rempallaan, mutta niin lempeä olla.
Toivon, että unelmasi toteutuu!
Lähetä kommentti