Hei taas! Vihdoin pääsen taas kirjoittelemaan tänne. Hiljaiseloa ollaan vietetty ja tietokoneetonta viikonloppua.
Kotieläimemme on tuottanut meille pientä ohjelmaa, varsinkin isäinpäivänä. Arkailen vieläkin Ainon laskemista pihalle, vaikka kyllähän se oikeasti siellä pärjää. Sunnuntaina laskin kisun pihalle, kun se niin sydäntäsärkevästi maukui oven kulmalla. Noin puolen tunnin päästä menin huutelemaan sitä, ei näkynyt ei kuulunut pihaustakaan. Odotin vielä hetken ja menin uudestaan katsomaan joko sitä näkyisi. Pieni ääni huutaa jostain tosi korkealta ja kun ryhdyin tähystelemään ylöspäin, pikkuinen karvapalleromme istuu kuusen puolessa välissä. Tontillamme on monta isoa ja vanhaa kuusta. Ei muuta kun tikapuut pystyyn ja mies puuhun kissaa hakemaan. Hyvin siinä loppujen lopuksi kävi. Kummatkin tuli ehjänä alas.
Illemmalla Aino kauan aikaa kyttäsi kaapin alustaa. Siirsimme kaappia ja sieltä lähti juoksemaan iso hiiri. Siitäkös syntyi kamala mekkala. Mies ja minä hyppäsimme lähimmille tuoleille, minä taisin vielä huutaa ja Aino juoksee hiiri-paran perässä. Hiiri pääsi kuin pääsikin pakoon siivouskomeroon, jonka nurkassa on iso reikä. Seuraava hankinta on hiirenloukku, vaikka minä niitä syvästi inhoankin.
Paljon musiikkia, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, juttelua, leipomista, kynttilöitä, saunomista, haaveilua, sumua ja jännitystä oli meidän viikonloppumme täynnä.