Joskus kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tätini oli tänään kaupungissa opiskeluasioissa. Lupauduime vahtimaan puolia hänen jälkikasvustaan, kahta nuorimmaista. Paljon ehdimmekin tehdä puolessa päivässä. Peuhata, käydä leikkipuistossa ja hieman kartoittamassa joululahjatoiveita. Niitähän sitten löytyi, kaupat ovat täynnä kaikenmaailman hellokittylittlepetshop-leluja. Monia ajatuksia heräsi, liittyen lastenkasvatukseen. Itse en ole kovinkaan viehättynyt juuri noista edellämainituista muovisista niin ulkoisesti kuin sisäisestikin leluista. Itse tykkäisin ostaa lapsilleni perinteisiä puisia autoja, palapelejä, hakka on yksi suosikeistani ja tietysti vanhoja nukkeja ja pehmoleluja. Mutta onko ulkomaailman paine liian kova lapsen kannettavaksi? Jo tarhaiässä, muiden lapsien lelut voivat aiheuttaa kateutta tai puuttuvan lelun takia voi tapahtua syrjintää. Ja tämä kaikki vain vanhempien ideologian tai vain esteettisen silmän vuoksi. Kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta näin lapsettomana.
Mutta varmasti jokainen vanhempi voi olla samaa mieltä siitä, että vaikka lasten kanssa tulee uusia ongelmia eteen, jotka aiheuttavat mielipahaa niin lapselle kuin aikuisellekin, niin ihania hetkiä, joista tulee hyvä mieli kaikille, on tuplasti enemmän, vai mitä?