torstai 6. marraskuuta 2008

iik!


Tänään oli mukava yllätys eteisen matolla. Silmät aamusikkaralla hipsuttelin vessaan päin, satuin vilkaisemaan eteiseen ja kirkaisin. Matolla köllötteli puoliksi syöty hiiri ketarat ojossa. Kissa Aikkulimme oli näköjään ollut yöllä hiirijahdissa. Mietimme, että onneksi Aino ei ollut yöllä tullut näyttämään saalistaan sänkyyn, että "Katsokaa mitä minä pyydystin".
Halusin näyttää hienon kyltin, mikä koristaa meidän tietä. Minusta se on hauska. Jotenkin kuvastaa meidän tien talojen yhteisöllisyyttä ja hieman sitä meininkiä, että katsotaan naapurin lasten ja eläinten perään. Tutustuimme jo yhteen naapureistamme, kun laskimme Ainoa ekaa kertaa ulos. Meillä oli huoli, ettei Aino lähde mihinkään kauas eikä sotkemaan naapureiden pihoja. Naapurit vain tuumasivat, että perään on aina katsottu, että olkaa rauhassa vaan. Jotenkin tuntuu, että tällä tiellä voisi elää vähän kauemminkin.

1 kommentti:

himalainen kirjoitti...

"Puoliksi syöty hiiri ketarat ojossa" kuulostaa kauhutarinalta aamusella, kun on vielä silmät unessa. Oi-voi. Olemme myös mieheni kanssa edellisessä kodissamme erikoistuneet hiirenpyydystykseen, kissaa meillä ei ollut, siitä olisi ollut kyllä hyötyä. Tietysti olisi kiva, ettei tarvitsisi törmätä puolikkaisiin hiiriinkään.

Aika mukava yhteisöllinen kyltti :)