Päivän paras hetki taisi olla kun sain viettää tunnin ystävän kanssa linkkipysäkillä jäätelöä syöden ja jutustellen. Kiitollinen olen myös hyvästä ruuasta, koulussa oli pinaattilettuja ja perunasalaattia. Kiitollinen olen siitä, ettei pihassa vieraillut musta kolli ajanut meidän Ainoa puuhun. Iloinen ja kiitollinen olo on myös siitä, että saimme samaisen kaverin kanssa varattua pienen näyttelytilan Kaupungin keskustasta ensi kevääksi, se paikka on hyvin haluttu. Kiitollinen olen auringonpaisteesta ja siitä, että sain kulkea kouluun pyörällä ilman, että tuli kylmä. Kiitollinen olen huomisesta päivästä, kun ei tarvitse mennä kouluun. Saa tehdä tehtävät kotona ja olla vaikka koko päivän yöpaidassa. Kiitollinen olen erityisesti siitä, että mies tiskaa ilman, että mainitsin siitä hänelle.
Tänään oli hyvä päivä, kiitos siitä.
8 kommenttia:
Sait kiinnitettyä omankin huomion siihen, mistä kaikesta voisi olla tänään kiitollinen. Kiitos sinulle siitä!
Minulle eräs Seinäjoelta kotoisin oleva ystävä opetti aikoinaan syömään pinaattilettuja jauhelihakastikkeen kanssa. Tuntui oudolta ensin, mutta sitten tykästyin. Se on lasten herkkua edelleen.
Kiitos hyvästä listasta, mukavaa kun huomataan, että kiitollisuudesta tulee hyvä mieli. Olen yrittänyt ottaa tavaksi iltaisin tai muulloinkin listata, mistä kaikesta olen kiitollinen. En sitä ollenkaan aina muista, mutta joskus. Ja aina tulee parempi mieli.
Voi niinpä! On niin paljon hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Kiitos muistutuksesta:)
Tästä tuli hyvä mieli.
Mainio tuo armelias, musta kolli. Muistan, silloin kun meillä oli kissa, kuinka pelkäsin vieraita, suuria, kolleja, etteivät kiusaa meidän pientä kissaa.
Onnea tulevalle näyttelylle!!!
Hieno juttu!!!!
Ihana kirjoitus, kiitos siitä. Ja muistutuksesta myös, olen unohtanut mutta pitäisikin alkaa tehdä näitä kiitollisuuslistoja vaikka edes kerran viikossa. Joka päivä olisi kyllä ehkä parempi. Taidanpa aloittaa heti.
Hieno päivä! Näyttely erityisen mukava juttu. Meneillään on muuten myös sellainen villitys blogeista, joissa ihmiset listaavat joka päivä kolme aisaa josta ovat kiitollisia!
Ihana, hymyä tuottava kirjoitus! On aina ihana kuulla ja lukea miten onnellisuus ja kiitollisuus koostuu pienistä arjen asioista!
Kirjailijatar, oli niin toiveikas olo tulevaisuuden suhteen, että tuli tunne, että nyt pitää vähän kiittää.
Siskoni söi pienenä puolukkahilloa aivan kaiken kanssa kaurapuurosta lähtien :) Hassua miten pahalta kuulostavat ruokayhdistelmät maistuvatkin niin hyvältä, joskus :) Maistapa joskus ranskalaista pehmiksen kanssa,namia!
Pellon pientareella, todentotta, minullekin tuli heti jotenkin parempi olo. Yhdestä hassusta listasta. Mutaa vaikka sana-kiitos onkin aika pieni, niin se on sitäkin tärkeämpi.
Olina, muistutus tämä oli minullekin :) Yhteinen hyvä.
Celia, edellisessä naapurustossa jossa asuimme oli iso kolli, joka aina jahtasi meidän kisun puuhun. Sitä sai aina sieltä hakea tikkailla kun ei se tietenkään itse sieltä osannut alas tulla :)
Kiitos, olen aika innoissani tulevasta näyttelystä :)
Mimmi, olepa hyvä :) Mietin aivan samaa, kun tämän tekemisestä tuli niin hyvä mieli, että tämän voisi ottaa tavaksi.
eilen tänään huomenna, kiitos, minäkin olen innoissani näyttelypaikasta :) En tiennytkään että täällä on sellainen villitys, en ole itse törmännyt.
Minja, minut saa helposti hyvälle mielelle, pienillä asioilla, joskus vain halilla yllättäen :) Se on parasta.
Lähetä kommentti