keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

barbien pinkki







Kuinka itsestäänselviä juttuja voivat toiset asiat olla joillekin, kun taas toisille sama asia on suuri? Saimme eilen vaihdettua itse kesärenkaat. Ilman, että tarvitsi soittaa kenellekään. Olen niin ylpeä saavutuksestamme! Vaikka jollekin rankaiden vaihto on maailman helpoin juttu, meille se ei ole sitä ja siksi olen niin iloinen, että saimme ihan itse ne vaihdettua. Vaihdon jälkeen teimme kesän ensimmäisen ajelun ja juhlistimme sitä pistaasipähkinöillä ja fazeriinalla, jonka mies sitten loppujen lopuksi söi, kun minun karkkipäivä on vasta lauantaina. En sortunut, vaikka houkutti. Innostuimme jopa pesemään ikkunat ja mies korjasi kaiuttimen, josta oli piuha irronnut aikapäivää sitten, eikä musiikki kuulunut kuin toisesta kaiuttimesta. Tässä joku päivä vielä pesemme auton ulkoa ja imuroimme sisältä. Kunhan jaksetaan.
***
Kevät on aivan selvästi täällä. Jos menee aurinkoon istumaan, laittaa silmät kiinni, voi kuvitella, että on jo melkein kesä. Linnut laulavat, aurinko lämmittää, lempeä tuuli puhaltelee. Olen iloinen.
***
Kunhan mies tulee, paistan vohveleita ja sitten voimme syödä niitä keittiön pöydän ääressä ja jutella päivän tapahtumista. Ensin pitää kuitenkin laittaa puhtaat pyykit narulle ja kuivat kaappiin ja vähän imuroida vielä olohuonetta.

8 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

autsh, et viittis pyörähtää täälläkin-
kevät on ihana mutta niin paljastava.
viikon kuluttua tulee tupa täyteen väkeä ja kaikki on vielä hurlumhei.

etenen hitaasti.

Kirjailijatar kirjoitti...

Se oli siis vaaleapunaista! Kivan näköinen tuoli.

Meillä onneksi mies vaihtaa ja huolehtii kaikki autojutut. Minä olen ihan onneton, hyvä jos osaan tankata hädän tullen. Mutta enpä minä paljon ajakaan, silloin tällöin jonnekin.

Pellon pientareella kirjoitti...

Voi, ihanaa yhdessä tekemistä ja olemista, jakamista! Pitäiskö munkin vihdoin vaihtaa ne itse, olen minä vierestä katsellut pari kertaa ja muka opetellut...

Marja kirjoitti...

Meillä mies hoitaa autojutut, kun auto kerran on hänen ja minä en sitä milloinkaan aja (vaikka kyydissä kyllä istun).

Usein olen kyllä seissyt renkaanvaihdon ajan hänen seuranaan pihalla, välillä hyppinyt ja tanssahdellut, kun on kumminkin koleaa. Tiedän, että sillä katselun määrällä osaisin vaihtaa renkaat, mutta kun ei tarvitse niin ei sitten. :)

Mirva kirjoitti...

Ihailtavaa mielen lujuutta, olla syömättä fazeriinoja. Mutta pistaasitkin on kyllä hyviä. Onnittelut onnistuneesta renkaidenvaihdosta!!!

Olin tulossa kysymään, että minkä värinen se barbie-pinkki oikein oli lopulta, mutta täältähän se löytyikin. Aivan ihana kyllä. Sopiiko kysyä merkkiä, tai ostopaikkaa?

Hanna H kirjoitti...

Oi mitä leppoisia hommia :) Tunnen auringon kasvoillani.

Muistan kun joskus vuosia sitten pyysin isääni opettamaan miten autoon vaihdetaan renkaat. Onhan se jo päässyt unohtumaan. Mutta, jos joku päivä auton hommaan niin haluan itse osata tehdä perushommat siihen.

Barbiemaalihaulla löytyi vaikka mitä, muttei maalisamplea :) Ihanhan tuo barbinpunaiselta näyttää!

Annika kirjoitti...

Pirteä ja söpö pinkki!
Meillä on renkaat vaihtamatta molempiin autoihin. Odotellaan kai takatalvea...

Solen kirjoitti...

Ritva, etene hitaasti, vähän kerrallaan ja jätä turhat paikat siivoamatta, kuten komerot :)

Kirjailijatar, vaaleanpunaistahan se :) Vanhat taitettavat puutarhatuolit, oli ihan harmaantuneet, eikä silleen kivan näköisesti, ne sai uuden elämän.

Me ollaan molemmat yhtä huonoja autojen kanssa, joten lyödään aina päät yhteen ja mietitään kaksilla aivoilla, kun autosta on kyse :)

Pellon pientareella, kokeile vain vaihtaa, jälkeenpäin on sellainen olo, että minä pystyn mihin vain!

Ilona, meillä auto on yhteinen ja kummallakaan meistä ei ole mitään intohimoja auton rassauksen suhteen, joten yhdessä tehdään niin kummallekaan ei tule paha mieli :)

Se on hyvä että tanssilla piristät tylsää renkaiden vaihto hetkeä :)

Mimmmi, voi kiitos, olin kyllä ylpeä itsestäni etten sortunut fazeriinaan, lempisuklaani by the way :) Meinaisin eka että jos vähän nuolaisen mutta se olisi ollut menoa sitten :) Ja olen kyllä niin ylpeä meistä, kaksio tampiota renkaiden vaihdon suhteen sai vaihdettua neljä rengasta suht kivuttomasti! Jipii!

Maali on ihan perusrautakaupasta ostettu, miranolia. Koodi on tvt j338, luulisin.

Hanna, on se minullekin opetettu montakin kertaa, mutta kun ei auton huolto niin kiinnosta niin juuri ne pienet asiat, joissa tarvitsisi apua, on unohtuneet. Saimme silti vaihdettua renkaat aika kivuttomasti :)

Hasssua miten maalille oli annettu nimi, vaikka eihän rautakaupan maaleja yleensä nimetä. Mutta siellä se oli hyllyssä, barbie-maali, ihan minua odottamassa :)

Annika, minusta tuo oli sopivan kesäinen väri, piristämään takapihaamme :)
Toivon tosiaan ettei tule mitään takatalvea, se olisi kamalaa.