Ja yhtäkkiä yön hiljaisuudessa kuului kummallinen jyrsimisen ääni. Pikkumyy sanoi itsekseen:
-Rottia. Verkkovajassa on rottia, senhän minä saatoin arvatakin. Nyt ne syövät meidän verkkomme ja kakkivat joka paikan täyteen, näin siinä käy kun Muumipeikon äiti tahtoo väen väkisin pitää maitokuppia ulkona niitä varten.
Ja yön hiljaisuudessa kuului todentosiaan kummallinen jyrsimisen ääni. Siihen heräsin ja laittaessani valoja päälle, tajusin heti mistä oli kysymys. Aino oli taas pyydystänyt hiiren. Sitä se jyrsi tyytyväisenä sänkymme vieressä.
Olen koko päivän yrittänyt pyydystää täydellistä vihreää. Vielä en ole sitä onnistunut löytämään. Mutta siitä olen varma, että se hyppää eteeni täysin odottamattomassa paikassa täysin odottamattomaan aikaan. Ja tietysti juuri silloin kun kameraa ei ole mailla eikä halmeilla.
I´ve been trying to find perfeckt green all day. Yet I haven´t found it, but I´m sure that it will jump ahead totally unexpected place, totally unexpected time. And of course then I don´t have a camera anywhere.
2 kommenttia:
Hauskaa vihreää, nämäkin olivat jo aika täydelllisiä :)
Meillä asui kerran rotta, se oli kamala. Aloitti jyrsimisen juuri, kun oli nukahdettu. Lattian alla se oli. Tuntui siltä kuin se olisi juuri tulossa lattiasta läpi. Yöt oli kamalia. Pelkoa täynnä. Ja rotta oli niin ovela, ettei jäänyt pyydykseen. Viimein mies voitti sen sinnikkyydellään. Teidän kissa on varmasti myös päättänyt voittaa hiiret. Hyvä kissa.
Onneksi ei vielä ole rottia näkynyt täällä asunnossa. Edellisessä asui kamala, joka jyrsi meidän kaikki matot ja ikkunalaudat. Kiikkiin se sitten vihdoin saatiin, mutta kammo siitä kyllä jäi. Mikähän se on että pitää aina muuttaa sellaiseen asuntoon, missä on epätoivottuja asukkaita jo ennestään. Ei niitä kerrostalossa olisi, mutta en kyllä muuttaisi sinne kuin äärimmäisessä hädässä. Ehkä juuri niiden kotieläimien takia, vanhoissa taloissa on sitä taikaa.
Lähetä kommentti