Jaksaako kukaan enää hehkutustani Ihanasta Lauantaista?
Paahdan nyt siitä kuitenkin.
Eli erityisen iloinen olen seuraavista löydöistä:
...
1. Lampunvarjostin. Tuollainen hieman industrial tyyppinen valaisin, jollaista olen etsinyt jo kauankauan. Se ei ole emalia eikä se ole vanhan vihreä, mutta itseasiassa tuo sopiikin paremmin meidän uudistettuun keittiöön.
...
2. Nahkapaloja. Olen aivan hullaantunut vanhaan ja kuluneeseen nahkaan. Sen pinta on jotenkin niin ah, ihana. Lankesin noihinkin vaikka en tiedä vielä yhtään mitä aion tehdä. Suunnitelmissa on kyllä tehdä nahkainen pyöreä rahi, kunhan keräilen ensin nahkoja tarpeeksi.
...
3. Kukka. Väriä hieman tähän valkeuteen, sielu kaipasi oranssia. Sohvallekin laitoin oranssin viltin.
...
4. Hieman kansallisromanttisella kirjailulla koristeltu mekko. Äidin löytö minulle. Ihanaa mekko kaipaisinkin lapikkaitteni kaveriksi.
...
5. Clipper-teet. Vihreää gingsengillä ja valkoista vattua. Olen huomannut vertailussani clipper vs. muut teet, että clipperit eivät ole läheskään niin kitkeriä kuin esimerkiksi kaupan ihan tavalliset vihreät teet. Itse en käytä sokeria ja hunajaakin vain hieman, joten on tärkeää, että tee maistuu eikä vain tuoksu hyvältä.
...
...
Okei nyt lopetan viikonloppu hehkutukset ja siirryyn tähän viikkoon. Mukavaa viikon ja helmikuun alkua jokaiselle!
4 kommenttia:
Monta juttua josta tykkäsin: teollisuusvalaisimet ovat aina olleet mieleen, samoin vanha nahka, sillä se vanhenee niin kauniisti. Vanhenisipa itsekin sillä tavalla :) Myös teetä voisin tässä samalla vähän siemailla.
Vanha nahka on ihanaa, joo voisipa sanoa omista kasvoistakin niin, ajattelen samoin kuin Kirjailijatar... sain äidiltäni lauantaina lahjaksi +25 seerumin, kuvittelen olevani just tuon +25 ;-)
Ihan höperönä olen myös noihin Clipperin teelaatuihin, minustakin ne maistuvat juuri niin hyville, ei tarvitse hunajaakaan. Ja nuo paketit on puoli iloa :)
Löysin viimeinkin myös sitä valkoista appelsiinimaustettua.
Viikonloppuhehkutus on minusta kivaa, se antaa uskoa siihen, että tulee taas uusi viikonloppu :)
Kirjailijatar, kiva ettet vielä kyllästynyt juttuihini :) Eka, ehkä hieman feikki, teollisuusvalaisimeni ja olen siitä NIIN iloinen.
Tee käy kaiken kanssa, parhaiten blogien lukua varten :)
Himalainen, ehkä ihminen on juuri niin vanha, tai nuori, kuin tuntee olevansa. Joten ole minun puolestani 25+ :)
Ah, niinpä, clipper paketit ovat niin ihania retropaketteja, että säästän aina kauneimmat ja yritän kuumeisesti pohtia niille käyttöä.
Siirryin välillä appelsiinistä vattuun, se on ehkä vielä hieman makeampaa kuin appelsiini, mutta appelsiini käy paremmin suklaan kanssa.
Upea löytö tuo valaisin! Sinulla on ollut ihanan kuuloinen kaupunkiviikonloppu, tuollaista minäkin kaipaan joskus, mutta odotellaan nyt vielä että lapsi kasvaa ja jaksaa paremmin mukana.
Lähetä kommentti